torstai 12. heinäkuuta 2012

Sellanen päivä...

Pakko on ihailla pientä iloista Wilkkua. 


Aamu alkoi varhain ja liikkeelle kohti Tamperetta lähdettiin jo klo 07 aikaan. Olin puhunut jo eilen Wilkulle, että aamulla lähdetään sairaalaan Tampereelle ja kerroin myös että tädit vähän  tutkii ja käydään lääkäritätiäkin moikkaamassa. Kun matkalla pysähdyttiin huoltoasemalle pikaisesti ja jatkettiin heti kohta matkaa, meinasi Wilkku hermostua kun ei oltukkaan vielä sairaalassa. =) 


Kun päästiin perille, n.10 min sisään kaksi hoitajaa ja lääkäri laittoi Wilkulle kanyylin kyynärtaipaiseen ja käsi lastoitettiin, jottei pääse koukistamaan kättään. Tyttö löyhästi kapaloitiin syliini ja tulihan siinä itku kun kanyyli laitettiin, mutta kun se oli paikoillaan, pian loppui itkukin. Kanyylin kautta otettiin useita putkiloita verikokeita ja sitten Wilkulle tehtiin jokin hormonirasituskoe. 20 min ja 40 min kuluttua otettiin uudet putkilot näytteitä ja sitten kanyyli otettiin pois. Reilun tunnin Wilkku oli kanyyli ja lasta kädessään ja uskomattoman iloisena vaan leikki ja piirteli odotustilassa.  Wilkku sai kolme tarraa allergiaseuranta vihkonsa kanteen, johon olemme sairaalareissuilta jo aiemminkin kerätty tarroja, ja se olikin se porkkana, jolla saatiin tyttö suosiolla näytteitä antamaan leikkien lomassa.  Jopa itse muistutti kesken näytteenoton hoitajaa, että "tajja". =) 


Sitten meillä oli pari tuntia "luppoaikaa", käytiin ajelulla ja Wilkku nukkui autossa pienet tirsat. Matkalla takaisin sairaalaan, poikettiin kaupassa ja kerroin Wilkulle, että sitten mennä takaisin sairaalaan. Tyttö tokaisi iloisena" mennään sitte saijaalaan takaisin, saat piijtää". 


Tytöllä on asennetta! 


Lääkärikäynti hiukan selkisti asioita, mutta mitään selvyyttä tilanteeseen ei vielä tullut. Tulokset tämän päiväisistä kokeista tulee muutaman päivän sisällä ja lääkäri sitten katsoo ne ja ilmoittaa meille kirjeitse, miten jatkohoito tapahtuu ja missä. Mikäli kokeiden tuloksissa on jotain, jatkohoito tapahtunee TAYS:ssa, ilmeisesti sitten otetaan pään magneettikuvat ja sen sellaista. Mutta jos kokeiden tulokset ei anna viitteitä mistään, niin jatkon seuranta tapahtuu Hämeenlinnassa. Siispä ei mitään varmuutta ja faktaa vielä. Ja voi olla ettei tulekaan. 


Hirmu reipas oli Wilhelmiina ja äiti on todella ylpeä tyttärestään. Nyt vaan odotellaan. 


Ans kattoo... 

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Nonniin...

...väsymyksenkin uhalla, kirjuuttelen nyt, yömyöhällä.

Minulla on ollut useampana iltana, nukkumaan mennessä valtava into kirjuutella. Päässä on pyörinyt jos jonkinsorttisia aatoksia, koskien päivittäisiä kommeluksia, elämää yleensä, maailmalla tapahtuneita ja kulttuuria jajajajaja.... 

Vaikeuksia kirjoittelemisen kannalta on aiheuttanut talossa tehtävä putkiremontti, jonka mukanaan tuoma desibelitaso on ajoittain lähes sydämmenpysäyttävää, aivot jäädyttävää, ärsyttävää, häiritsevää ja aivan liian KOVAA. 

Voitte vaan kuvitella, miten hyvin Wilkku nukkuu päikkäreitään. Joinain päivinä on pidempiä "hiljaisia" hetkiä jolloin tyttö saa nukuttua kunnon päikkärit, mutta esim. tänään nukkui ehkä n. 15 min.  Eli ei sitä aikaa kirjoittamiselle muutenkaan olisi, paitsi näin yöllä. 

No nyt uhmaan ohimoilla jyskyttävää särkyä ja väsymystä ja kirjoitan hiukan.

Saatiin aika TAYS:iin. 5.9. Just joo... Minäpä se sitten soitin sinne eilen ja esitin toiveeni päästä aikaisemmin, koska Wilkun tilanne on mikä on. Sain ilon keskustella, elämään/työhönsä kyllästyneeltä ja "lomat on vielä pitämättä" fiiliksellä varustautuneelta kuulostavan, henkilön kanssa. Kysyin josko 'olisi mahdollista, että meille soitettais jos tulee peruutuksia, voitaisiin nopeallakin varotusajalla tulla?' Tympeä vastaus kuului " kyllähän te nyt ymmärrätte,että jos minä otan tänne pöydälle roikkumaan näitä nimiä kymmenittäin, niin johan meidän työaika menee vaan ihmisille soitteluun." jnejne... Ja sitä rataa.. Oli jälleen kerran sellainen 'hampaiden kiristysolo' puhelun jälkeen. Jäi sellainen fiilis, että pakko kait se on odotella sinne syyskuulle. Niin ja se syyskuun aika oli vielä erikoistuvalle lääkärille, joka on saatu auttamaan ruuhkan purkamisessa.... Grrrr...

No eniveis, kannatti soittaa ja jopa kiristelläkin, kun tänään sain puhelun samaiselta hoitajalta, joka ilmoitti tämän viikon torstaille tulleesta peruutuksesta. Ilomielin otin ajan vastaan. Ja päästään ihan kokeneelle endokrinologian erikoislääkärille. Menemme siis torstaina Taysiin päiväksi lisätutkimuksiin. Jännittää vähän, toisaalta olen hyvin iloinen, että päästään näin pian, toiveikaskin on olo, josko saataisiin selvyyttä Wilkun tilanteeseen. Siispä päivän ylimääräinen positiivisuuspläjäys kiteytyi tässä.

Tuo ihanainen tyttöseni kyllä jaksaa hämmästyttää minua päivittäin. Wilkulla on aivan uskomaton muisti. Tyttö on 1v8kk, (muuten tänään) ja muistaa jo useamman viikon takaisia tapahtumia ja asioita. Niistä sitten höpötellään iltaisin ennen nukkumaanmenoa. 
Kuten kun olimme viime viikolla eräällä kotieläinpihalla käymässä, nähtiin hevosia, lampaita, pupuja,  kanoja jne.. Siellä oli puhetta kuinka olen joskus ratsastanut, Wilkku oli sylissäni, mutta hyvin keskittynyt seuraamaan lähellä olevia, hiukan pelottaviakin, hevosia. Kun illalla käytiin yöpuulle alkoi senpäiväinen höpötys. Höpötteli mitä kaikkia eläimiä oltiin nähty, mitä ne eläimet teki ( puput pötkötteli, heppa innostu kova$ti hiinumaan jne...)
Sitten... " Äiti jossus rassastanu, Miina jossus rassastanu" Minä siihen että, et kai sinä vielä ole ratsastanut? Haluatko mennä ratsastamaan ?  " Wilkku siihen "haluan!"  Minä "no mennään yhdessä sitten kun olet hiukan isompi tyttö, äiti tulee sinun kanssa ratsastamaan, jos haluat".  Wilkku " Joo, ihan kohta pääset" (hän puhuu itsestään toisessa persoonassa)  !!!!! 

Hih... 1v.8kk!

 Joku aika sitten hän puhui illalla että " äiti käy joskus asioilla, mutta äiti tulee aina takaisin. Äiti ei koskaan jätä sua"

 Olin aiemmin päivällä sanonut Wilkulle, joka jäi hoitajan kanssa kotiin kun kävin asioilla, että äiti käy vaan ja äiti tulee takaisin pian. Sanoin myös että äiti ei sua koskaan jätä, äiti tulee aina takaisin.

.... Huoh .... 

Minkähänlaisista asioista me keskustellaan hmmmm vuoden päästä? Niin tosiaan Wilkku puhuu todella paljon ikäisekseen.... ymmärräthän....... Todella paljon! =) Ei hiljaista hetkeä ole, paitsi kun hän nukkuu. Jos Wilkku ei puhu, hän laulaa.  Ja jos ei mikään laulu tule mieleen, niin hän laulaen kertoilee mitä puuhaa, tai mitä äiti puuhaa.... =)

No juu... Ihana rakas pieni <3 

Nyt alkaa aatos harhaileen siihen malliin et lopetan tältä erää... Palaan  astialle jahka hetken itselleni saan... 

Ps. erheet ja virheet pistän väsyn piikkiin... =)

torstai 28. kesäkuuta 2012

Note to self

Olishan se pitäny tietää.... 
  • ajatusten hitaus
  • hauraat ja ohuet sormenkynnet (kynsimuutokset)
  • hermostuneisuus*
  • hiustenlähtö tai kuivat ja ohuet hiukset
  • ihomuutokset (ihon kuivuus, joskus myös hilseily, karkeus, kalpeus tai kylmyys)
  • lihasoireet (lihasheikkous (voimattomuus), lihasjäykkyys tai lihaskipu)
  • muistihäiriöt
  • niveloireet (niveljäykkyys, nivelkipu tai nivelturvotus)
  • palelu
  • ruokahaluttomuus
  • väsymys
 Tässä listassa on osa kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita. Minulla on noita kaikkia. Ollut jo jonkun aikaa. Minulla on vuosia sitten todettu kilpparin vajaatoimintaa, ja minulla on siihen lääkitys. Mutta... koska vajaatoiminnan yksi oireista on painonnousu ja minä olen laihtunut, niin 'fiksusti' ajattelin n. 4 kuukautta sitten että, jos jätän lääkityksen pois, ni jos sitte alkais paino nousta, jos vaikka onkin liikatoiminnalle heittäny, näin raskauden jälkeen ( huom. koska raskausaikana heitteli arvot aikas rajusti)... Älykästä, suorastaan. Olisin toki voinut käydä labrassa tarkistuttamassa, missä mennään. Mutta ko... On ollu kaikenlaista, stressiä on pukannu ja lapsen terveys on mennyt oman edelle. Jossain takaraivossa on ollut ajatus, et käyppä akka labrassa, mutta se on ollut siellä jossain tosi syvällä takaraivossa, kaiken muun keskellä.

Pitipä taas itseään muistuttaa näin "perse eellä puuhun" tavalla, että PIDÄ HUOLTA ITSESTÄS,NAINEN!

Hitsit ko ärsyttää* oma tyhmyys. Tosin tällä hetkellä minua ärsyttää lähes kaikki maailman asiat. Olen uskomattoman väsynyt, henkisesti ja fyysisesti, tukka lähtee päästä, muisti ei pelaa jne... Tämän kaiken olisin voinut estää. jos olisin itseäni hoitanut. Nyt menee toista kuukautta ennenkuin lääkitys alkaa tehoamaan. Hienoa Pilvi, Hienoa! 

Onko ihme, että kaikki tuntuu raskaalta. Ja ko tässä nyt on kevään ja alkukesän aikana ollu kaikenlaista, ni ei vaan oo kerenny/ muistanu / jaksanut hoitaa ( selitän itselleni) Jep,jep. Että näin mennään. No onneksi tämä tästä hiukan helpottaa, jahka saa lääkityksen kuntoon. =)

Ps. pitäiskö pikku hiljaa alkaa ymmärtämään että tämä sairaus on minulla loppuelämäni. Ja sen kanssa on ihan helppo ja normaalia elää, kunhan muistaa hoitaa itseään. !!!


maanantai 25. kesäkuuta 2012

It ain't over till it's over...

Huokasin liian aikaisin... 


Iltapäivällä lääkäri soitti uudestaan. Tuloksissa olikin ollut myös jokin aivolisäkkeen tuottama hormoniarvo hiukan koholla, ja lääkäri oli konsultoinut Tays:sta endokrinologia, uudelleen,  joka oli sitä mieltä, että lisätutkimuksia nyt sitten kuitenkin on syytä tehdä. Siispä Wilkun lähete Taysiin on matkalla ja 8-30 päivän kuluessa pitäisi tulla vastaanottoaika. 


This is f***kin' unbelievable... Huokaiset ja jo heti saat uusia tykytyksiä. Prkl. Hakee huumoria. No nyt sit taas odotetaan ja jännätään. Jos jotain positiivista, niin hyvähän se on että tutkivat nyt kunnolla. 


Sitten muuta marmatusta. Viikonloppuna rappukäytävän "vaunu"välikön katossa oleva putki oli vuotanut ja tietenkin suoraan Wilkun rattaisiin. Rattaat oli litimärät ja ruosteisesta vedestä värjääntyneet. V***. 


Soittelin asiasta isännöitsijälle, joka hiukan nihkeästi suhtautui asiaan ja käski minun viedä päälliset pesulaan ja toimittaa laskun heille. Yritin selittää että mitäs jos se ruoste ei lähde siitä pois... Ni hän tokas, et no samaa vettähän te juotte. Eiköhän se lähde. Minä siihen et en kyl sellasta vettä joisi, mikä tippuu läpiasti puhki ruostuneesta putkesta... 


No tää nyt on tällasta yleistä veetutusta tässä vaiheessa päivää. Katsotaan ny putsaantuuko rattaat pesulassa vai ei... Jotenkin vaan on uskomaton väsy, lannistus- v***tus, ärsytys, märmätusolo!


Josko huomena olis parempi päivä. 



Helpotuksen huokaus

Huh-huh... 


Vihdoin saatiin tuloksia koskien Wilkun puberteetti epäilyjä... Ei mitään hätää. Kaikki arvot ok. Ei ennenaikaista puberteettia. Ihanaa! 


Jokin hormoniarvo, lisämunuaisen kuoren erittämä hormoni, oli ihan minimaalisesti koholla, joka voisi selittää hikoilun ja pari muuta oiretta. 


Patin suhteen ei lääkärin mukaan ole huolta. Niitä joskus pikkuisille tulee ja saattaa olla pitkään ja sitten häviää itsekseen. Mikäli tilanne jotenkin muuttuu patin suhteen, jos se alkaa kasvaa, aristaa tai tulehtuu,  sitten uudestaan tutkimuksiin. Mutta siis tällä hetkellä ei huolta siitäkään. 


Yksi asia vähemmän murehdittavana. Onnea on... 



sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kesäfiilis?

Nonnii, kesä on tullut, mukanaan uusia tuulia vaihteeksi meidänkin elämään. Elämä tulee muuttumaan, aika näyttää miten. 


No ei siitä sen enempää tässä vaiheessa. 


Wilhelmiina on ollut terveenä n. kolme viikkoa. Allergialääkitys on tehonnut ja tyttö on ollut tarmoa täynnä. Ja toimintaa on ollut. Ollaan mökkeilty, kyläilty, käyty piknikeillä, kävelyillä, vaunurallissa, tivolissa jne. Touhuilua on piisannut ja mukavaa on ollut. Päivät kruunaa joka iltainen juttutuokio nukkumaan mennessä. Iltamaidon juotuaan Wilkku alkaa kerrata päivän  tapahtumia. Puolisen tuntia yleensä höpötellään päivän ja joskus useammankin päivän tapahtumista. Mahtavuutta on se kun tyttö tokaisee lopuksi ennen nukkumaanmenoa" kiva päivä !" Kyllä se mieltä lämmittää. 


Nyt Wilkku on taas viikon verran kuumeillut ja on ollut suhteellisen kärttyisä neiti. Perjantaina oltiin keskarilla lasten polilla tutkimuksissa sen rinnassa olevan patin vuoksi. Samalla reissulla lekuri totesi tytöllä olevan korvatulehdus. Siihen saatiin antibiootti jota en ole uskaltanut antaa, koska se sisältää erinäisiä sitrushedelmien aromeita ja olen kuullut huisia juttuja mitä reaktioita voi tulla , etenkin jos on allergiaa. Mennään maanantaina vaihteeks yksityiselle tarkistuttaan korvat ja hakeen turvallisempi lääkekuuri mikäli sitä tarvitaan. 


Muuten täytyy sanoa että olen kerrankin tyytyväinen keskarilla saatuun kohteluun. Alunperin meillä oli aika vasta 28.6. mutta koska Wilkulla on ollut erinäisiä muitakin oireita ja patti on taas kasvanut, soittelin sinne viime maanantaina, kysyäkseni oliko tarkoitus tehdä kokeita heti vai mikä oli homman nimi. Kerroin olevani huolissani ja etten haluaisi tutkimusten menevän syksyyn. Sain erittäin asiallista kohtelua ja saman päivän aikana samainen hoitaja soitti takaisin ja tarjosi peruutusaikaa jo perjantaille. Ilomielin otin ajan vastaan.


Sekä hoitaja ja lääkäri kandidaatti olivat erittäin ystävällisiä, ymmärtäväisiä ja kaikenpuolin mukavia. Asiat eteni ja minut otettiin tosissaan. Menemme Wilkun kanssa ensi viikon perjantaina luun tiheys mittauksiin ja seuraavana maanantaina otetaan liuta verikokeita. Epäilynä on ennenaikainen puberteetti, joka toivon mukaan kuitenkin saataisiin pois suljettua näillä testeillä. Asiasta konsultoitiin Tays:n endokrinologia.. hmmm.. se on jokin sellainen hormoniasioiden asiantuntija, ja mikäli tulokset viittaa tuohon ennenaikaiseen puberteettiin jatkohoito tapahtunee Tays:ssa.  Tutkimusten tulokset tulevat viikkoa ennen kuin oli alunperin tarkoitus mennä vastaanotolle. Olen siis erittäin tyytyväinen, että asiat etenee ja tilanne on otettu tosissaan ja sitä tutkitaan. 


Jahka selvitään tästä korvatulehduksesta niin toivottavasti tyttö nyt olisi terveenä, sillä kyllä meillä on ollut kivoja kesäpäiviä yhdessä. 


Kaikenlaista tässä kesän aikana tulee eteen, talossa alkaa kesäkuun aikana putkiremontti, joka kestää syys- lokakuulle, jännitetään noita tuloksia ja heinäaikaa ja toivon mukaan jossain vaiheessa saisi tätä uskomatonta väsymystä nukuttua pois. Mutta se on otettava päivä kerrallaan, katsotaan mitä tämä kesä tuo tullessaan. 

lauantai 12. toukokuuta 2012

Testituloksia...ihania ystäviä ja iloa...

Nonnii... Eilen sitten oltiin Prick-testissä... 


 Allergologi selitti ensitöikseen, ettei Prick-testin tulokset näin pienillä ole välttämättä luotettavia ja mikäli esim. ruoka-aineallergiat ovat suolioireisia ei välttämättä tule mitään ihoreaktioita.


No tämä selvä. Testituloksista selvin oli kissa. Wilkku on allerginen kissoille, lievä reaktio tuli myös koiraan. Muuten ihoreaktioita ei pahemmin tullut. Tosin Wilkulla todettiin oireidenmukainen koivu- ja kananmuna-allergia ja eilen iltapäivällä n. 5 tuntia testin jälkeen ruis, ohra, kaura ja gliadiini testikohtiin ilmestyi punaiset läikät, jotka ovat hieman koholla. Tänä aamuna vielä noissa kohdissa on "punaiset patit" vaikka kissa kohta on jo ihan "patiton". Wilkku on eilisen käynnin jälkeen saanut allergialääkettä ja silti nuo "patit" nousivat. Mitä lie tarkoittaa, täytynee maanantaina kysäistä. 


No ei siinä saatiinpa nyt hiukan selvyyttä tytön tukkoisuuten ja oireisiin. Lääkitys allergioihin, babyhalerit yms. Ohjeita miten toimia ja lisätietoa siitepölyallergioista, selkeyttä tilanteeseen. Saatiin myös lähete lisätutkimuksiin, koskien Wilhelmiinan rinnassa olevaa pattia. 


En tietenkään ole helpottunut siitä, että tytöllä todettiin lisää allergioita, mutta olen helpottunut, että tuli selvyyttä asioihin ja saatiin se lähetekin. On huojentavaa, kun päästään rinnan patistakin tutkimuksiin. 


Wilkku oli reipas tyttö, vaikka pelottikin aikas paljon. Tietenkin piti ääniala avata kun testiä tehtiin, mutta heti kun se oli ohi, Wilkku tokaisi " hyvä, hienosti meni." =) 


No nyt sitten opetellaan uusia asioita ja totutellaan lisäallergioihin, pidetään oirepäiväkirjaa jne. Kyllä tämä tästä. Pahemminkin voisi asiat olla. vai mitä?


No se niistä asioista. 


Käytiin tänään kyläilemässä ihanalla opiskelukaverillani. Oli oikeinkin kivaa ja Wilkku viihtyi mainiosti. Sai piirrellä ja ulkoiltiin vesisateesa ja höpöteltiin. Rohkeasti Wilkku tutki ystäväni kotia ja touhuili omiaankin hetken. 


Kotiin kun päästiin Wilkku oli mahdottoman hyvällä tuulella ja kertoili "noorasta" ja kuinka "noora" oli kiva tyttö. ;) 


Kyllä ystävät on elämän suola. Tällainen pieni vierailu piristi kummasti meidän molempien mieltä, pitkän sairastelu/kotonaolo pätkän jälkeen.


 Pienen lapsen kanssa sitä on taas oppinut huomaan niitä pieniä asioita, joista voi löytyä suuria ilon aiheita. 


Tänään on hyvä päivä. 

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Onnen hetkiä

Kyllähän meillä niitäkin on, kaikesta huolimatta. Onnen hetkiä. 

Arki on alkanut hiukan tasaantua. Kuumeilut on pikku hiljaa takana päin. Pientä lämpöä silloin tällöin on ollut, mutta Wilkku alkaa olla oma itsensä. Ruoka ei vieläkään ihan entiseen tapaan maistu, mutta syö kuitenkin riittävästi. 

Huomena Wilkku täyttää 1 ½ vuotta. Meillä on 1½-vuotis neuvola ja lääkärintarkastus huomena. Mielenkiintoista... Ajattelin palautetta antaa neuvolan toiminnalle, joten katsotaan kuinka meitin käy. 

Rytmit meni jokseenkin sekaisin sairastelusta, mutta pikku hiljaa alkaa sekin tasaantua. Eilen Wilkku nukahti n.22 ja heräili tänä aamuna vasta hieman ennen 10. 

Ja voi mikä nautiskelija tuo pieni neitokainen on. Raukeasti venytellen heräili ja höpötteli vissiin uniaan mulle hetken. Sitten kapusi alas sängystä hymyssä suin, haki olohuoneesta kirjan ja palasi sängyn viereen. Tokaisi" löyty! Samana maailmalla! Tämä luetaan! " Ja leveän hymyn saattelemana punkesi viereeni "pötköttään". Sitten luettiin Salama maailmalla kirjaa ja vähän pötköteltiin. Haki Wilkku vielä toisenkin kirjan, jonka jälkeen sitten mentiin aamupuurolle. 

Rauhaksiin höpötellen odotti puuroa ja sitten laitettiin taustamusiikit soimaan ja eiku syömään.  Mussutteli vielä vähän riisi-quinoanäkkäriä ja istui syöttötuolissa äidin seurassa kun minäkin söin aamupalaa. Ihana aamu!! 
Tyttö on tullut äitiinsä. Rakastaa rauhallisia heräämisiä ja aamutoimia. 

Sitten saattoikin jo mennä leikkimään vähän. Vähän käytiin ulkoilemassakin ja keinumassa tietenkin. Sitten tultiin syömään, ei ihan kaikki maistunut, mutta jotain söi kuitenkin. Äitin sylissä höpsötellyt ja luettu on taas paljon kirjoja. Pitihän sitä sitten vielä istua omaan nojatuoliin katsomaan pari Pipsa Possua. 

Sitten olikin jo aika mennä päikkäreille. Hyräilen Wilkulle (omalla sävelellä) Aa-aa allin lasta -laulua nukuttaessani tyttöä. Tänään Wilkku herkesi itsekin laulamaan.. " aa-aa allin lasta... pientä linnunpoikaaaaa...siivillänsä poikiansa hoitaaaa... " Voi miten suloista. En tiennytkään, että Wilkku osaa sanat noin hyvin. =) On se ihana tyttö. Hyvillä mielin Wilkku nukahti äitin kainaloon. 

Tästäkin intoutuneena ilmoitin Wilkun tänään musiikkileikkikouluun. Jee! Syssyllä päästään muskariin! 





perjantai 4. toukokuuta 2012

päivystyksiä...

Ei sitten menty tänään Prick-testiin. 


Käytiin ke iltana ja eilen illalla päivystyksessä. Keskiviikko iltana otettiin crp, tulehdusta ei ole, lääkäri epäili virusta. Ei tosin saanut kuunneltua Wilkun keuhkoja, koska tyttö huusi kurkku suorana koko lääkärissä olo ajan. Korvamittarilla lekuri mittasi kuumeen, joka oli sen mittarin mukaan 37,8. Ei ko lääkettä vaan tytölle ja kotio. 


Kun päästiin kotiin mittasin pepusta kuumeen 39,1. Syötin tytölle iltapuuron, jonka hän kaaressa oksensi pihalle n. 3 min ruokailun jälkeen. Sittemmin ei tyttö ole oksentanut, mutta voi miten surkeana hän on. 


Keskiviikko iltaisen oksentelun jälkeen en saanut tyttöä syömään kuin aamupuuron ja n. 5 dl nestettä suostui juomaan torstai iltapäivään mennessä. Kuumelääkkeistä huolimatta kuume nousi torstaina päivällä 39,5. Sain yksityiseltä ohjeistuksen että nyt menette päivystykseen ja vaadit verenkuvan ottamisen ja lastenlääkärin paikalle. 


No niin sitä taas mentiin, tytöltä mitattiin ensi töiksi kuume joka oli nyt noussut 39.9. Antoivat Wilkulle lisää lääkettä.
Yleislääkärin vastaanotolle sitten mentiin, jonka asenne oli suht' hanurista. Ensimmäinen ohje oli, että pakkosyötä lasta ruiskulla. No samat systeemit kun edellisenä iltana, kuunteli keuhkot ja katsoi korvat. 
Sitten kun kerroin mitä tämä yksityinen lääkäri oli sanonut, hän sanoi "ei hän sitten sinulle lähetettä kirjoittanut, eiköhän me nyt katota tässä tilanne ensin ja mietitään sitten tarvitaanko lastenlääkäriä." Vainnii...minä näin punaista tässä vaiheessa. 


No sitten käytiin verikokeessa, ottivat verenkuvan ja sitten alettiin odottaa pissanäytettä. Sen tulo kesti aikas kauan, kun ei se tyttö juuri juonut niin ei sitä pissaakaan kuulunut. Koko ajan tuputin tytölle vettä, pienet hörpyt otti ja työnsi pullon pois. Siinä me sitten istuskeltiin, kuumeisen, itkeskelevän tytön kanssa odotustilassa, tod.näk. imien kaikki mahdolliset virukset.
 Illalla n. puoli 8 sain tytön vähän syömään puuroa ja juomaan 60 ml maitoa. Sitten tuli pissa. Kuume mitattiin tässä vaiheessa, edelleen oli 38.8. Lisää lääkettä ja odottamaan tuloksia. Lopulta varttia vaille 21 päästiin takaisin lääkärille, joka oli puhelimitse konsultoinut lastenlääkäriä. Lastenlääkärin mielestä hänen saamillaan tiedoilla ei ole tarvetta erikoissairaanhoitoon. 


Verikokeitten ja pissanäytteen tulokset oli ok, tulehdusarvot pikkasen koholla. Sain kuulla, että olen antanut liian vähän lääkettä tytölle ja saatiin lisää lääkettä suppoa ja nestemäistä. 


Tässä vaiheessa kysyin, että kuinka kauan tarvitsee tytön olla 40 asteen kuumeessa ennen kuin saa apua. Ja tyttö on syönyt helmikuusta lähtien lähes koko ajan lääkkeitä, että mites kauan tämän allergisen tytön elimistö tällasia määriä lääkkeitä kestää. Lekuri siihen että "parhaillaanhan te saatte apua, ja lääkeannokset ovat sen verran pieniä, ettei niistä ole vaaraa lapselle. Myöskään 40 asteen kuume ei ole vaarallinen." Jaahas. Mitäs jos kuume jatkuu vaan? " No jos lapsi menee flegmaattiseksi ja kuumelääke ei yhtään laske kuumetta niin tulkaa sitten takaisin. " Selvä se. Eiko kotio. 


No onneksi kun kotiin päästiin alkoi tytöltäkin irrota hymyä ja alkoi olla oma itsensä. Kuume oli laskenut 37.6. Oli mahtava tunne nähdä tytön hymyilevän. Nukkumaan malttoi mennä vasta 23.30 Tuolloin lämpö oli 36,6. Huh-huh.


 Yön Wilkku nukkui suht' hyvin, pientä levottomuutta mutta kuitenkin nukkui ihan jees. 


Aamulla lämpö oli 37,8 annoin kuumelääkkeen ja nyt lämpö on tasaantunut tuohon 37,5. Toivottavasti nyt ihan oikeasti loppui tuo kuumeilu. Tänään on tyttö syönytkin jo paremmin, ei vielä ihan siihen malliin kuin normaalisti, mutta kuitenkin jo paljon paremmin kuin eilen. 


Nyt vaan toivotaan että tyttö pysyy terveenä, ensi viikon perjantaina olisi uusi yritys mennä Prick-testiin. 


Tällä hetkellä tunnen varovaista helpotusta, josko tämä olisi tässä. 



keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Itkua ja hampaiden kiritystä...

Vappu tuli ja meni... Leppoisissa merkeissä vappua vieteltiin ihan kotosalla. Wilkku oli innoissaan vappuviuhkastaan ja sai vielä ihanan vappupallon naapurin "tädiltä". Käytiin vapputorilla ja mummoloissa vapun aikana. 

Wilkun kuumeilut saatiin aisoihin allergialääkkeellä. Maanantai aamuna annoin viimeisen kerran allergia lääkettä ja eilinen meni vielä ihan kivasti, mutta tänä aamuna oli taas kuumetta. Nyt se on jo noussut taasen yli 39... Nenä vuotaa, tyttö aivastelee ja omaa kuivan yskän... 

Käytiin tänään taas yksityisellä lääkäriasemalla, nyt sain ohjeeksi olla antamatta allergialääkettä, sillä perjantaina aamuna mennään Prick-testiin sinne yksityiselle. Ainakin kananmuna,  koivu, leppä, timotei, maito ja olikohan vielä muuta mitkä testataan. 
Sain myös Jext-kynälle (adrenaliinipiikki) reseptin, jota syytä jatkossa pitää aina mukana. Lääkäri epäili Wilkun altistuneen nyt mahdollisesti joillekin siitepölyillekin tms. Siitä syystä nyt tutkitaan tarkemmin mahdollisia allergioita. 

Patista, joka siis on edelleen olemassa, lääkäri aikoo konsultoida jotain toista lääkäriä, TAYS:ista. Patin suhteen jatkot selvinneen myös perjantaina. 

Äitin pieni reppana... Wilkku on ollut niin intoa täynnä nuo kuumettomat päivät, ulkona haluaisi olla paljon, mutta kiinnitin huomiota että aina kun ulkoiltiin oli enemmän tukossa. Selitä nyt 1 ½ vuotiaalle miksi ei ulkoilla. Tosin olen kuitenkin Wilkun kanssa vielä eilenkin ulkoillut pienen hetken. On edes vähän päässyt keinumaan, jota tyttö suorastaan rakastaa. 

Tänään on ollutkin sitten itkuinen ja surkea tyttönen kovan kuumeen takia. Nyt onneksi nukkuu... Sain ohjeeksi pitää kuumelääkkeellä mahdollista kuumetta aisoissa, eli tod.näk. tämä loppuviikko menee taas sisätiloissa ja tytön kuumeillessa. Nuo kuumelääkkeethän ei sitä kuumetta poistanut, hieman laski kuitenkin kuume. Joten näillä mennään tämä viikko. 

Voi kun sitä voisi ottaa pieneltä nuo vaivat pois... vaan ei auta, nyt vaan äiti hoitaa, hoivaa, lohduttaa ja rakastaa pikkuista parhaansa mukaan, jotta edes jotain iloa tähänkin loppuviikkoon saadaan. Onneksi tuo pieni ihminen on niin uskomattoman reipas. Yli 38 asteenkin kuumeessa jaksaa lauleskella ja pieni muotoisesti leikkiä ainakin hetken aikaa. Pienistä asioista ne ilot revitään. 

Nyt ei muuta kuin jaksaa,jaksaa... 

perjantai 27. huhtikuuta 2012

helpotusta...

huh-huh... alkaa pikku hiljaa helpottamaan Wilkun olot. Sain eilen yksityiseltä lekurilta toimintaohjeita. Allergialääkettä annetaan nyt aamuin illoin ja tarvittaessa oltais tänään menty lääkäriin, mikäli kuume ei olis laskenut. 

Eilen illalla vielä Wilkun kuume nousi yli 39, annoin allergialääkettä ja yhden kuumelääkkeen illalla, ja yö nukuttiin hyvin molemmat ja aamulla lämpö oli laskenut 37,6. Näppylöitä on edelleen kaulalla ja tyttö on aikas tukossa ja aivastelee, mutta selkeästi parempi vointinen on Wilkku jo. 

Ensi viikolla mennään yksityiselle lääkäriasemalle, jolloin aletaan miettimään mitä kaikkia kokeita otetaan, jotta saadaan hiukan selvyyttä allergioiden määrästä. Ainakin kananmuna-allergia tutkitaan, ilmeisesti verikokein. 

Ette  usko tätä helpotuksen määrää, kun sai selkeät ohjeet mitä tehdään. Ja tietenkin kun tyttö voi jo paremmin. Kovasti olisi Wilkku jo ulos menossa ja keinumaan ja kävelylle :), mutta ehkä nyt tämä päivä vielä rauhoitetaan paranemiselle. 

Liityin tänään allergia- ja astmaliittoon, josko sieltä saisi hiukan vertaistukea ja varmasti paljon tietoa kaikesta. 

Kiukku neuvolaa kohtaan ei ole juuri laantunut, ja tässä pähkäilenkin miten asian hoitaisin. Toivon ensi viikolla saavani lisää tietoa ja jonkinlaisen lausunnon yksityiselta, jotta olis sit mustaa valkoisella seuraavalla viikolla kun mennään 1½- vuotis tarkastukseen. Palautetta aion joka tapauksessa antaa. No mietintämyssy päähän ja annan asian muhia. 

Nyt olen tyytyväinen ja helpottunut, että Wilkku voi paremmin. 

Toiste en tällaista anna tapahtua, se on varma!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Että silleen...

Tähän alkuun kaikki mahdolliset kirosanat , jotka tunnen ja vähän päälle.

Varoitus. Tämä kirjoitus on todellinen angstaus, joten älä lue mikäli alkaa ketuttaan mun purnaukset. 


Viime yönä Wilkulle nousi kuume 39.4... Ei sit hirveesti nukuttu viime yönä. Wilkun kaulalla on pientä punaista näppylää ja nenästä vuotaa kirkasta nestettä. Tyttö aivastelee jatkuvasti ja nenä vuotaa ihan kunnolla. Mielestäni aika selkeitä allergia oireita. Annoin yöllä kipu- ja kuumelääkettä, siitä huolimatta tytöllä heti herätessä aamulla edelleen 38.6 kuumetta. Ei siis hirveesti apua noista kuumelääkeistä. Aamupäivällä annoin tytölle allergialääkettä ja tunnin sisään alkoi kuume laskea. Tosin siitä tunnin päästä alkoi taas nousta. Nyt tyttö onneksi nukkuu, joten hiukan on helpottanut olo. 


Soitin sitten neuvolaan, kertoakseni Wilkun oireista rokotuksen jälkeen. Kerroin edellisen ja viime yön tapahtumista ja Wilkun oireista. Tämä samainen neuvolan täti , jonka mielestä ei edes harkita Wilkulle sitä kananmunatonta rokotus vaihtoehtoa, alkaa kertomaan mulle että, "niin siis onhan tästä rokotuksesta se munatonkin vaihtoehto". ÄLÄ! "Sairaalan ylilääkärin määräyksestä ja kansanterveyslaitoksen luvalla moisen rokotuksen olisi saanut". Näin täti minulle kertoi. "Täytyy sitten, kun Wilkku 6-vuotiaana saa tehosteen, miettiä hiukan tarkemmin kumpi rokotus annetaan. Voi,voi sentään, kuinka rajusti Wilkku reagoi, minä kirjaan kaikki nämä oireet ylös ja teen kirjallisen selvityksen rokotusohjelmaan näistä oireista." Mä kihisin tässä vaiheessa ja tokaisin, et tuntuu vaan niin väärältä että lapsi joutuu kärsimään turhaan kun tämäkin olisi voitu estää, jos mua olis kuunneltu. Täti siihen, että " niin mutta ajattele jos Wilkku olis saanu sen tuhkarokon, sitten se tyttö vasta olisi kärsinytkin" Voi juma. Veti melkein sanattomaksi. Neuvolan tätin mielestä oireet kyllä vaikuttaisi kananmuna-allergiaan viittaavilta.!!! jep. Oli sitten hiukan nöyrää naista ja myötäili ja oli samaa mieltä kanssani asiasta kuin asiasta tästä eteenpäin. En itse ihan tarkalleen ottaen edes muista mitä kaikkea sanoin, mutta voin kertoa että suoraa tekstiä meni siihen osoitteeseen."  Toimintaohjeiksi hän antoi minulle "anna nyt sitä kipulääkettä sitten että olo vähän helpottaa". No juu, paitsi että eihän ne auta mitään, eikä laske sitä kuumetta, et turhanpäitenkö niitä pitäis tytölle antaa.  Tähän taas ne kaikki kirosanat! 


Nyt odotan puhelua yksityiseltä lääkäriasemalta, josta uskon saavani jonkinlaisia toimintaohjeita, siitä miten tässä nyt pitäisi toimia ja missä vaiheessa pitää mennä lääkäriin, jos ei ala helpottaan. 



keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Sydämen tykytyksiä...

...vaihteeks... 


Wilkun mpr-rokotusta on jouduttu runsaan sairastelun vuoksi siirtämään useaan kertaan. Kerran oli jo yritystä, mutta neuvolan täti oli sitä mieltä, että annetaan myöhemmin, kun ei tiedetä, onko Wilkku allerginen kananmunalle ja kun se rokotus on kasvatettu kananmunassa.


Eräältä lääkäriltä kuulin, että kyseistä rokotetta saa myös "kananmunattomana" versiona, että kysy sitä. No minäpä kysyin, niin eräs toinen neuvolan täti oli sitä mieltä, että "se on niin kallis ja kaikenlaista paperityötä, kun siihen haetaan erikseen lupa jostain ylemmältä taholta". (En siis muista mistä sitä lupaa olisi pitänyt hakea) Neuvolan täti oli sitä mieltä, että kyllä sen voi Wilkulle antaa, katsotaan vaan, että on lääkäri paikalla, sen anafylaktisen shokin varalta. Aha, vai niin... 


No eilen sitten oltiin kyseinen mpr-rokotus hakemassa. Mitään välittömiä oireita ei tullut ja kun ohjeita kyselin, niin sanottiin, että mahdolliset oireet, kuten korkea kuume, tulee noin viikon päästä. Ärtyneisyyttä voi kuitenkin ilmaantua. 


No ei siinä ilta sujui suht' lepposissa merkeissä. Tyttö meni nukkumaan n. klo 22 ja tunnin nukuttuaan heräsi huutamaan kuin henkeä olisi viety. Lapsi oli silmin nähden paniikissa, yöpaita kylmänhiessä, silmät selällään, huusi hädissään, iho aivan laikukkaana ja sätki jaloillaan. Minä olen jos jonkinlaisia kiputiloja, ärsytyksiä, allergiaoireita yms nähnyt, mutta en ole vielä koskaan nähnyt lastani noin paniikissa ja hädissään. Mikään rauhoittelukeino ei auttanut, kävelin huutava tyttö sylissäni ympäri kämppää ja yritin rauhoitella lasta. Mikään ei auttanut. Soitin sairaalan päivystykseen kolme kertaa, annoin hälyttää tosi kauan, mutta en saanut vastausta. Lapsi huutaa edelleen lohduttomasti ja paniikissa. En keksinyt enää muuta kuin soittaa hätäkeskukseen. Sieltä lähetettiin ambulanssi. No kaikki arvot näytti olevan ok. Eikä ihon reaktio näyttänyt ambusedistä pahalta. Konsultoivat lastenläääkäriä, joka oli sitä mieltä ettei voi olla reaktio kananmunaan. Jos olisi allerginen reaktio olisi oireet kuulemma pitänyt tulla parin tunnin  sisään. Ja on kuulemma erittäin harvinaista että tästä rokotuksesta tulisi allergiaoireita. ( kuitenkin on olemassa vaihtoehtoinen rokote?) Lastenlääkäri totesi tämän kaiken olevan reaktio rokotukseen ja lapsi on paniikissa koska hänellä on niin outo olo. ... No älä!  Kipulääkettä lapselle kehotettiin antamaan ja ottamaan yhteyttä uudestaan mikäli olo pahenee. Ok, kiitos. 


Lapsi sai kipulääkettä ja lopulta hiukan jällkeen puolen yön sain rakkaan tyttöni rauhoittumaan ja nukkumaan.  Tämä äityli vielä jonkun tovin makasi valveilla lapsen vieressä, seuraten että tyttö hengittää ja kaikki on ok. Lopulta äitikin nukahti. 


Sydämen tykytyksiä kerrassaan, ehdin kyllä itsekin tosissaan eilen pelästyä. Onneksi kuitenkin selvittiin vähällä. Toista kertaa kyseistä rokotusta ei anneta, mikäli lapseni ei voi kananmunaa vielä silloin syödä. piste


Tänään kaikki on suht' hyvin , väsynyt on lapsi kuin äitikin, mutta tästä tulee hyvä päivä. 

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Tunteiden sekamelskaa, osa 2

Voi kiesus tätä stressin määrää... 


Wilkun patti on ja pysyy... Huomena varattava uusi aika lääkäriin. 


Vaippa-ihottuma on ja pysyy... Mistä johtuu? 
Oliko liian aikaista antaa uutta ruoka-ainetta? 
Ostin Wilkulle riisistä ja quinoasta tehtyä näkkileipää, tyttö on sitä parina päivänä hiukan maistellut ja taas peppu punoittaa. 
Mutta onko se vielä sitä vanhaa vaippaihottumaa vai johtuuko nyt tuosta quinoasta. Tarttee vissiin olla antamatta näkkäriä kunnes peppu on kunnolla parantanut. Iho oli jo paremmassa kunnossa tuossa välillä. Vai johtuuko punoitus siitä että on ollut pissat vaipassa liian kauan. Täytyy vaihtaa vaippa useammin josko se auttaisi. Atooppinen ihotyyppi vaatii hoitoa muutenkin. 


Laskeskelin tuossa hiukan Wilkun ruokamenoja kuukauden ajalta. Kaikki nuo erikoisvalmisteet maksaa aivan tajuttomasti. Esim riisipasta 500g pussi maksaa 3,29 € ja niitä menee 2 pussia/kk, kuukauden bataatit maksaa n.6,50 €/kk, nuo mainitsemani näkkärit maksoi 4,40 €, puurojauhe n.7,20€/kk, pelkästään tytön maitoihin menee yli 150 € /kk, tähän päälle riisijuomat, mangot, puhdistuspyyhkeet, vaipat, lisäkalkit ja-ravinteet yms... Onneksi ei ainakaan toistaiseksi tarvitse ostaa hirvenlihaa... Kaikki nämä erikoisruoat on ihan älyttömän hintaisia... yhden riisipastapussin hinnalla saisi aika monta tavallista pastapussia.. 


Tähän ruokasouviin liittyy vielä se, että joskus joutuu kiertämään kaupasta toiseen löytääkseen oikeita ruoka-aineita. Osan ruoka-aineista tilaan Tampereelta Allermiinasta. Niihinkin tulee lähes kympin toimitusmaksu vielä lisää. Mutta onhan se kuitenkin halvempaa kuin ajella sinne Tampereelle ostoksille.


Lähes kaikki ruoat käsitellään kahteen kertaan. Eli kypsennetään kunnolla ja pakastetaan ennenkuin annetaan tytölle. Teenkin aina isomman satsin ruokaa ja pussittelen sitten ne annoskokoon ja pakastan. Ruoanlaittoon menee helposti lähes koko päivä. 


Vakuutus korvaa lääkärin määrämät lääkkeet, ei kuitenkaan Neocatea yms ravintoaineita. Wilkku saa vammaistukea ( ent. sairaan lapsen hoitotuki) minimin joka ei millään riitä edes maitoihin... Tarvitsee alkaa suunnitella korotuksen hakemista... Mahtavaa, taas joku ihanaakin ihanampi monisivuinen hakemuslomake jonka ehkä osaan täyttää.. 


Tarvitsisin sihteerin hoitamaan kaikkia kirjallisia juttuja, joita tämä allergisen lapsen kanssa eläminen vaatii. Päiväkirjoja, laskelmia, selvityksiä, seurantaa, kuittien keräämistä yms.


Stressiä tytön ruokavalion monipuolistamisesta, sairastelusta, patista...   
Viime perjantaina en kertakaikkiaan jaksanut mennä kouluun. Jo lapsen hoitoon vieminen on tullut stressaavaksi. Wilkun omien ruokien pakkaaminen jo on operaatio itsessään, hoitajan ohjeistaminen jne, jne. Luulisi kaiken olevan jo rutiinia, mutta liekö omalla väsymyksellä osuutta asiaan että kaikki tuntuu kovin hankalalta ja voimia vaativalta. 


Oma terveyskään ei ole parhaalla mahdollisella tasolla. Olen laihtunut yli kymmenen kiloa siitä mitä painoin ennen raskautta. Hampaat lohkeilee ja tarttis taas mennä hammaslääkäriin... Millä rahalla kysyn vaan. 


Tekemättömät koulutehtävät stressaa. Tarvii ottaa opettajiin yhteyttä ja pyytää armoa. 


Olisi tietysti kiva joskus hiukan viettää ihan omaakin aikaa ihan itsekseen ja relata. Siitkin jo pelkästä ajatuksesta koen syyllisyyttä. Tyhmää tiedän, mutta niin se vaan menee. 


Kaikesta huolimatta Wilkku on uskomattoman urhea ja reipas tyttö. Iloinen ja leikkisä. Puhua höpöttää mahdottomasti. Laulaa luikauttelee. Rakastaa kirjojen lukemista, piirtämistä, laululeikkejä, keinumista ja ulkoilemista. On intohimoinen kaupassa kävijä. Ei hän mitään itselleen vaadi, tykkää vaan tepsutella kaupan käytävillä tai ajella autokärryillä. 


Oltiin viikonloppuna Ikeassa ja tyttö oli kuin kala vedessä. Wilkku jaksoi Ikean reissun paremmin kuin kukaan meistä aikuisista. 


Kaikesta huolimatta en päivääkään vaihtaisi pois. Wilkku on rakkain ikinä ja maailman ihanin tyttö. Rakastan lastani juuri tuollaisena maailman ääriin ja takaisin. <3

torstai 12. huhtikuuta 2012

Tunteiden sekamelskaa

Huh-huh.. onhan ollut melkoinen talvi ja kevät. 


Paljon on tapahtunut muutoksia elämässäni ja niistä eniten huolta ja murhetta on aiheuttanut pienen tyttäreni jatkuva sairastelu. 


Helmikuun alusta alkaen on Wilkku ollut lähes koko ajan kipeänä. Milloin on ollut flunssaa, vatsatautia, oli jopa hinkuyskäepäily, joka lopulta kuitenkin diagnosoitiin mykoplasmaksi. Hirvittävää vaippaihottumaa joka edelleen vaivaa, lääkekuureja, älyttömän kalliita lääkkeitä ja lääkerasvoja ja nyt sitten lopun viimein löysin pienen tyttöni rinnasta peukalonpään kokoisen kyhmyn. 


Järkyttävää mitä kaikkea on päässä käynyt sen jälkeen, pelkoa kaikista kamalista taudeista ja sairauksista jne. Huolta ja murhetta. Päivystyksessä saimme diagnoosin puhelimitse lastenlääkärilta, koska lääkäri jolla kävimme ei osannut sanoa mitään. Diagnoosina oli rintarauhasen tulehdus ja lääkekuuri , vaihteeksi. Lisäohjeina, mikäli ei parin päivän aikana ala kyhmy laskea niin uudestaan lääkäriin. Kyhmy on edelleen siinä. 


No tänään kävimme yksityisellä lääkäriasemalla, lääkäri oli sitä mieltä että lääkekuuri ehkä on turha, ettei se olisi tulehdus. Mutta varmuuden vuoksikuitenkin katsotaan kuuri loppuun ja ensi viikolla mennään uudestaan, mikäli kyhmy on vielä olemassa. Lisätutkimuksia, verikokeita jne. Hän epäili että kyseessä on jokin hormonaalinen häiriö, jota sitten tutkitaan onko minkälainen ja tarvitseeko hoitoa vai ei. Jostain ennenaikaisesta puberteetistakin oli puhe, joka voi olla mahdollinen ja vaatii sitten hoitoa. Tyttöni on 1v 5kk!! OMG. 


Rauhoitti käynti kuitenkin hiukan mieltä, koska lääkäri oli sitä mieltä että kyseessä ei ole mikään syöpä tai muu vastaava vakava sairaus. 


Tämän kaiken lisäksi tyttäreni on erittäin allerginen ja ruokavalioon kuuluu tällä hetkellä riisi, yhdysvaltalainen bataatti, hirvenliha, mango ja neocate äidinmaidonkorvike. Kaikenlaista on jo kokeiltu, tämän enempää sopivia ruoka-aineita ei ole löytynyt. Todettu on on erittäin paha maitoallergia ja vehnäallergia, suomalaiset viljat eivät ainakaan vielä tunnu sopivan. Toivon todella, että nämä allergiat helpottaa kouluikään mennessä. 


Ravitsemusterapeutilla on käyty, mutta sairastelun vuoksi ei olla pystytty aloittamaan kokeiluun mitään uutta. Tyttö pitää saada terveeksi ensin, sitten lähdetään kokeilemaan mm. quinoaa, uudenseelannin lammasta, tattaria, vadelmaa, ja mitähän muuta.. Kuuden viikon ajan kahta uutta ruokaa siedätysmentelmällä. Tänä aikana täytyy pitää ruokapäiväkirjaa mitä on syönyt kuinka paljon ja onko tullut jotain oireita. 


Opiskeluja olen yrittänyt tässä ohessa jatkaa, vaihtelevalla menestyksellä. Olen kyllä saanut opintopisteita jonkun verran suoritettua, että jotain edistystä on opiskelujenkin suhteen tapahtunut. Ei liene epäselvää että tyttö kuitenkin tulee ensin ja opiskeluja olen suorittanut mahdollisuuksien mukaan. 


Tässä vaiheessa kevättä alkaa takki olla aika tyhjä, mutta etiäpäin sano mummo lumessa.