Hiljaisuuden kaipuu

Alkaa ottaa koville, tämä hiljaisuudettomuus.(onko tuo edes oikea sana? ) 


Anyway, nyt muistan, miksi olen välttänyt kerrostaloasumista vuosien ajan. Kerrostalossa, kun ei ole hiljaista hetkeä koskaan. Asun vielä suht' vilkas liikenteisen maantien varressa, joten jos talossa on hiljaista niin takuu varmasti joku rekka, jos toinenkin karauttaa tiellä, tai ambulanssi tai poliisi tms. Milloin joku  naapuri tekee remonttia, milloin pihalta kuuluu "meteliä", viereisen talon saksanpaimenkoira päättää avautua jollekin tai sitten posteljooni, tai joku kolistelee rappukäytävässä,naapurin pesukone linkoaa kolisten. Tuntuu kuin seinät olisi paperia ja kuulen kaikki mahdolliset elämisen äänet. Siis naapureiden elämisen äänet. Alkaa ärsyttää. 
Ja onko ihme, ettei pieni tyttäremme nuku puolta tuntia enempää, kun makuuhuoneen alapuolella on parkkipaikka ja vielä parturi/kampaamo, jolla asiakkaita piisaa.


 Äänet häiritsevät myös öiseen aikaan. Joku lähtee viideltä aamulla töihin ja käyttää autoaan makkarin ikkunan alla, tai vastavuoroisesti joku tulee töistä puolen yön aikaan, jollakin on bileet tai joku angsti, niinkuin tässä taannoin, kun yläkerran tytöllä oli suru puserossa, tai ainakin niin päättelimme, kun hän huudatti Mamban älä jätä minua ja Ressun Älä mee biisejä. Toistaen. Volumet kaakossa. Keskellä yötä. Jne. Lista jatkuu loputtomiin elämisen äänistä kerrostalossa. 


Elämä pienen lapsosen kanssa on muutenkin välillä hieman äänekästä, siitä tempperamenttinen tyttäremme pitää huolen. 


Välillä hakee huumoria ihan tosissaan, tämä jatkuva äänien kakofonia. Kaipaan hiljaisuutta, edes pienen hetken hiljaisuutta. 


Hiljaisuuttakin lienee monenlaista, tai me koemme sen erilailla. Toisen hiljaisuus, on toisen kakofoniaa. Joku jopa hengittää kovaäänisesti, puhuu kovaa tai on muuten vaan olemukseltaan äänekäs. Joku toinen taas on on rauhaisampi kaikinpuolin. Kaikki eivät kestä hiljaisuutta, joku taas tarvitsee hiljaisuutta ympärilleen. Minä alan vakuuttua siitä että minun on päästävä pois kerrostalosta. 


Tyttäremme on äärimmäisen valpas ja kiinnostunut kaikesta. Mietin onko tämä jatkuva hälinä ympärillämme, hyväksi viiden kuukauden ikäiselle tytölle, joka on melko herkkä uninen ja todellakin valppaana koko ajan. Minulle se ei ainakaan ole hyvästä, voisiko siitä päätellä jotain? 


Sanotaan että kaikkeen tottuu, mutta liekö äidinvaistot vai mikä syynä etten tunnu tottuvan enää kerrostaloasumiseen. Vai en taida edes haluta. Täytyykö sitä muuttaa kuinka korpeen, että edes välillä olisi ihan hiljaista? 


Jos saisin lottovoiton ostaisin omakotitalon, jostain rauhalliselta paikalta. Tai sitten äänieristäisin asuntoni. Tosin taitaa olla melko vaikeaa, kun en lottoa.  


Jaahas tämä angstaus päättyy tähän, tyttäremme heräsi.