Luottamus. Hmmm... Sitä joko on tai ei. Mielestäni luottamuksen kanssa ei ole harmaata aluetta.
Varmasti muillekin on joskus käynyt niin, että luottamus on petetty. Se on karmaiseva tunne. Minulle on niin käynyt monesti. Kuitenkin haluan luottaa ihmisiin. Olen ollut ehkä liiankin sinisilmäinen. Ja nykyään olen varmaankin liian kyyninen.
Aivan tässä lähiaikoina, luottamukseni petti ihminen, jonka piti, ehdottomasti, olla luottamuksen arvoinen. Vaan ei ollut. Oli kuin olisi vedetty matto jalkojeni alta. Voiko kehenkään enää ikinä luottaa? Voiko ylipäätään toiseen ihmiseen oikeasti luottaa? Tarvitseeko minun luottaa kehenkään? Jälleen tämäkin kokemus, herätti miettimään kaikkia näitä asioita.
Voiko luottamuksen rakentaa uudelleen? Riippuu kait siitä, miten vakavasta asiasta on kyse. Tässä minun tapauksessani, kyse oli erittäin henkilökohtaisesta ja vakavasta asiasta, enkä usko, että voin ikinä enää kyseiseen ihmiseen luottaa. En, vaikka minua on kehoitettu " opettelemaan luottamaan uudestaan" Minä vain ihmettelen, että miksi? Miksi minun pitäisi opetella kyseiseen ihmiseen luottamaan taas? Jotta hän voi pettää sen uudestaan? Hän nimittäin on tehnyt selväksi, että niinkin voi käydä. Joten haloo!!! Tyhmähän minä olisin jos edes yrittäisin. Ei maksa vaivaa.
Nyt ihmetteleville valaisen, että kyse ei ole minulle läheisestä ihmisestä. Suhteemme on ollut lähinnä "ammatillinen". Se ei kuitenkaan tee asiasta yhtään helpommin siedettävää. No se siitä tapauksesta.
Luottamustahan koetellaan jatkuvasti. Lähes päivittäin. Luottamus koostuu pienistä asioista. Ja kun on tarpeeksi pieniä asioita, voi pikku hiljaa luottaa isommissakin asioissa. Niin ainakin luulen.
Mutta eikö elämä olisi melko surkeaa, jos ei olisi ketään kehen voisi luottaa? Luulen, että silloin olisi aikas yksinäinen olo. Jos ei olisi ketään, jolle voisit uskoutua, kertoa iloistasi ja suruistasi, ilman että tarvii pelätä, ketkä kaikki niistä kuulee. Ihmisellä, meillä jokaisella, on asioita, jotka on tarkoitettu vain harvoille ja valituille. Myös asioita, jotka on tarkoitettu vain omalle itselle.
Huomaan, että tämän viimeisimmän tapauksen myötä, olen tullut entistä varovaisemmaksi. Myös niitä kohtaan, joihin ( ainakin tietääkseni) voin luottaa. Olen hiljaisempi, varovaisempi ja mietin tarkkaan mitä puhun ja mitä en. Se on raskasta pidemmän päälle. Olo on rikkinäinen.
Muistan silti, ystäviäni, rakkaita ystäviäni, jotka olen tuntenut vuosia ja jotka ovat pysyneet vierelläni vuodesta toiseen. Onneksi minulla on heidät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti